torstai 18. heinäkuuta 2013

Nieriäsalaatti

Mun salaattipenkit on pullollaan erilaisia salaatteja! Itse kasvatettu salatti on niin hyvää, se on oikeesti vihreetä, maistuu salaatilta ja siinä on muutakin kuin vettä. Lisäksi sitä on tosi helppo kasvattaa, hyvinkin kiitollinen lajike laiskemmanpuoleisellekin kitkijälle. Talvisin ylihintaisten salaattien osto tuntuu välillä tosi hullulta torjunta-aineiden, pitkien kujetusmatkojen ja köyhän maun vuoksi. Sitten taas vähänkään edullisempi salaatti, kuten jäävuorisalaatti on taas lähes täysin vettä, ilman mitään ravintoarvoja. Sen vuoksi laitoinkin kasvimaalle tänä vuonna runsaasti salaattia, ajattelin syödä siitä kunnon överit, koko ensi talven edestä. Talvella voi sitten keksityä juuresosastolle. Kausiluonteisuutta ennen kaikkea. Myös niille joilla omaa kasvimaata ei ole, tämä ajatus toimii, sillä juuri kesällä salaattitarjonta suomessa on niin eri kuin talvisin, eli kaikki nyt vaan rehuja syömään :)

Hyvän salaatin kruunaa vieläkin parempi salaatinkastike. En ole koskaan ollut mikään hyvä niitä tekemään, mutta eräs ystäväni on niissä tosi pro ja opettanut mulle pari hyvää kastiketta.  Nyt kun perus ajatus on hallussa, niin variaatioita voi kehitellä loputtomasti. Tässä nyt ohje mun tämän hetken suosikkiin; majoneesityyppisen basilikakastikkeeseen. Teen kastiketta aina reilummin jääkaappiin, säilyy siellä useita päiviä ja ilman kanamunaa jopa viikkoja.

Tätä salaattia tein tänään aamiaiseksi. Nieriän paistoin uunissa jo eilen. En jaksanut keittää kananmuna, joten paistoin sen. Olen nyt myös alkanut lisäilemään ruokavaliooni joitain juustoja, sikis lisäsin salaattiin myös sinihomejuustoa, mutta ilmankin toimii varmasti.

Nieriäsalaatti

Sopivan kokoinen file nieriää (myös tavallinen lohi käy)
Rosepippuria
Suolaa

Poista fileestä pinseteillä mehdolliset ruodot. Suolaa kala. Ripottele kalan päälle reilusti rouhittua rosepippuria ja paista kalaa uunissa 180 asteessa noin 15 - 20 min. tai kunnes kala on mielestäsi sopivan kypsää. Kalan voi myö savustaa, jolloin se on vielä monin verroin parempaa...

Salaattipohja:

Erilaisia vihersalaatteja (itse käytin jääsalaattia, keräsalaattia, lollo rossa ja portulakkaa)
Tuoretta basilikaa silputtuna
Kurkkua

Revi salaatit käsin suoraan lautaselle, silppua basilika, pilko kurkut ja sekoita

Salaattikastike:

n. 1 dl oliiviöljyä (enemmänkin voin laittaa, öljyn määrällä voi säädellä kastikkeen paksuutta)
1/2 sitruunan mehu (ei välttämätön, jos laittaa enemmän balsamicoa).
loraus balsamicoa
nippu tuoretta basilikaa
n. 2 - 3 tl hunajaa (maun mukaan)
1 - 2 kynttä valkosipulia
ripaus mustapippuria
1 tl ruususuolaa
1 kananmuna

Soseuta kaikki muut ainekset paitsi kananmuna sauvasekoittimella, korkeassa astiassa. Lisää kananmuna ja soseuta ihan hetki, siten että kastike paksuuntuu.

Nostele/sekoita salaatinkastike salaattipohjaan. Lisää nieriää sopivan kokoinen pala ja nauti salaatti paistetun (tai keitetyn) kananmunan ja home-/fetajuuston kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti