perjantai 17. toukokuuta 2013

Paleosta

Vatsaongelmieni vuoksi olen siirtynyt täysin viljattomaan, maidottomaan, mutta onneksi en täysin mauttomaan ruokaan. Noudatan nyt mahdollisimman tiukasti lääkärini kehoittamaa paleo ruokavaliota, jossa pois jätetäään viljatuotteet, maitotuotteet, kaikki palkokasvit (pavut, herneet ja maapähkinät), sekä erilaiset koisokasvit (munakoiso, peruna, tomaatti). Suosin lähinnä vain kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Proteiinin lähteinä pyrin käyttämään sieniä, pähkinöitä, kalaa, sekä luomu- ja riistalihaa. Rasvojen suhteen kohdallani mikään ei ole olennaisesti muuttunut. Pyrin välttämään edelleen kasvirasvoja ja erityisesti paistamiseen käytän vain ns. stabiileja rasvoja kuten voita, kookosöljyä ja oliiviöljyä.

Suurelle juuston ja kerman ystävälle uusi ruokavalio vaatii hiukan itsekuria, mutta sen tuoma olotila palkitsee. Ja myös ruoanlaittoon on tullut uutta haastetta, sillä jotuu miettimään ruoat aikalailla uudelta kantilta. Tässä nyt tämän viikon normaali arkiruoka, katkarapu-tonnikalasalaatti jossa lisukkeena myös herkkusieniä ja pinaattia. Tonnikalasäilyke ei nyt sinänsä ole mitään eettisintä/ puhtainta ravintoa, mutta sallittakoon se tässä tilanteessa helppoutensa vuoksi...

Tämä salaatti on helppo tehdä ja se ei mielestäni tarvitse erillistä kastiketta, koska herkusieni-pinaattilisuke toimii kastikkeena oikein hyvin. Tässä oleva annos riittää n. yhteen isoon salaattiin.



Katkarapu-tonnikalasalaatti

Salattipohja:

romainesalaattia (tai mikä tahansa vihreä salaatti käy)
sinimailasen ituja
kurkkua
paprikaa
rucolaa

Lämmin lisuke:

100 g herkkusieniä
1/2 tl ruususuolaa
reilu nokare voita
50 g tuoretta pinaattia


Täyte:
1 avocado
mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
100 - 150 g katkarapuja
1/2 tonnikalapurkki


1. Tee ensiksi täyte. Muussaa avocado haarukala ja lisää sitruuna ja mustapippuri. Lisää sulateutu katkaravut ja tonnikala ja sekoita.

2. Pilko kurkku ja paprika ja rakenna salaattipohja suoraan lautaselle sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

3. Valmista lisuke. Paista ensiksi viipaloidut herkkusienet suolan kanssa kuivalla pannulla (kun laitat suolan jo tässä vaiheessa, sinien nesteet eivät haihdu liikaa). Lisää voi sienien sekaan pannulle ja lisää tämän jälkeen pinaatti. Paista muutama minuutti ja ota oannu pois liedeltä.

4. Lisää lisuke salattipohjan päälle ja laita lisäksi mieleisesi määrä täytettä salaattiin ja syö.

2 kommenttia:

  1. Miten tuollaisessa dieetissä hoidetaan kalsiumin ja d-vitamiinin saanti? Kivikaudella niitä ei varmaan syöty pillereinä purkista.

    VastaaPoista
  2. Kala on yksi tärkeimmistä D-vitamiinin lähteistä ja sitä kannattaa syödä paljon. Myös kananmunissa on ja esim. maksassa on D-vitamiinia. Kananmunia syön (omien kanojen vuoksi) vähintään n. 2 munaa päivässä. Myös Kalsiumin saanti ei pitäisi olla ongelma, sillä lehtivihanneksista sitä saa melko hyvin, jos syö paljon kasviksia. Kalsiumia on myös hyvin pähkinöissä ja erilaisissa siemenissä, joita itse käytän reilusti. Tosin lisään kyllä joka aamuiseen viherjuomaani lisäksi vielä nestemäistä D-vitamiinia, koska nykyruoan ravintoarvot ovat ikäväkyllä kokoajan huononemaan päin...

    VastaaPoista