sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Banaanikakku


En todellakaan ole mikään leipojatyyppi, mutta joitain juttuja innostun makeanhimoissani välillä tekemään. Kestosuosikkini on äidiltäni aikoinaan saatu resepti maailman ihanimpaan banaanikakkuun. Tänään tein kyseisestä klassikosta hieman päärynällä ”tuunatun” version. 
Olkaa hyvät, kaikki Suomen isät J
















Ihana, Päärynäinen Banaanikakku

2 munaa
2 dl sokeria
2 – 3 banaania (tänään tein suhteella 2 banaania ja 1 päärynä)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria (voi laittaa enemmänkin)
2 dl vehnäjauhoa
150 g voita
6 rkl kermaa

Vaahdota munat ja sokeri, lisää sekaan kuivat aineet ja soseutettu banaani, sekä päärynä varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi sulatettu ja hieman jäähdytetty voi, sekä kerma. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla 1 tunti. Kumoa kakku jäähtyneenä. Kakku on aivan parhaimmillaan yleensä vasta seuraavana päivänä, mutta maistuu taivaalliselta uunituoreenakin. 

1 kommentti:

  1. Herkullista!Mutta miten sopii yhteen gluteiiniyliherkkyytesi kanssa?

    VastaaPoista