perjantai 7. syyskuuta 2012

Ihana Aronia


Kuumeisesti odottamani marja-aroniat alkavat olla kypsiä. Se on ehdoton suosikkini mehujen teossa ja hyytelöissä. Aroniahan on luonnon lahja kaikille hyvinvoinnistaan kiinnostuneille ja tuntuu auttavan melkein kaikkiin yleisiin vaivoihin; http://www.vinkkilanluomutuote.fi/aroniatutkimukset.html

Aronia on helppohoitoinen ja satoisa puu. Itse laajensin aroniapensaitamme keväällä kaivamalla puusta levinneet versot maasta ja istuttamalla niitä omille paikoilleen. Hyvin ovat kaikki lähteneet kasvamaan ja ensi kesänä uskone että saadaan neljän pienen puun verran enemmän satoa.
Koska aronia on suhteellisen karvas marja, sopii sen kanssa mehustettavaksi loistavasti mansikka. Laitoin aronian lisäksi mehumaijaan vain noin 1 - 2 litraa mansikoita ja ne pehmentää makua huomattavasti. Maku on ihanan marjaisa ja mehumaijalla keitetty mahutiiviste on myös loistava ”siirappi” smoothien makeuttamiseen ihan sellaisenaan.                                                                                                                                                   

Mansikkainen Marja-aronia mehu

2 litraa mansikoita (pakastettuja mansikat käy oikein hyvin)
8 – 10 litraa Marja-aroniaa
600 – 900 g sokeria (maun mukaan)

Mehusta marjoja mehumaijalla noin tunti ja säilö mehutiiviste haluamallasi tavalla.
Itse käytän mehustamiseen olutpulloja, jotka liotan kylämässä vedessä yön yli ja sen jälkeen pesen tiskiaineella. Pidän pulloja uunissa 100 asteessa muutaman tunnin ennen kuuman mehun pullotusta. Näin mehu säilyy vaikka vuosia, jopa huoneenlämmössä. Olutpullon korkkeja ja korkituskoneen voi tilata esim. täältä: http://www.kotiviini.fi/fi/Viinin-oluen-korkit-korkitus.php

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kesäkauden makuja


Kasvimaani salaattipenkit on nyt parhaimmillaan. Penkkejä on yhteensä 3 ja lajikkeita sitäkin enemmän. Kestosuosikkieni lisäksi sain tänä kesänä uuden miellyttävän tuttavuuden kasvamaan. Saanko esitellä, uusi ystäväni Portulakka:

Mulla Portulakka on kasvanut mitä parhaiten ja olen napsinut siitä aina latvat salaattiin, joten se ei ole päässyt vielä kukkimaan ja sitä myötä kovettumaan tai kitkeröitymään. Salaatissa Portulakan koostumus on ihanan mehevä ja maku suhteellisen mieto, mutta maukas. 
Kun käyttää salaattiin itse kasvatettuja salaatteja harmittelee joka kerta, että miksi Suomen kasvukausi onkin näin lyhyt. Jo kauhulla odottelen parin euron vesiviljeltyjä jäävuorisalaattiruukkuja, joita talvella taas kannan kaupasta kotiin…


Koska basilikanikin kasvaa kasvulaatikossa kohisten, käytän tuoretta basilikaa nyt lähes joka ruokaan. Myös salaattipedin sekaan silputtuna tuore basilika tuo ihanan raikasta makua. Basilikaa minulta löytyy 4 hyväksi todettua lajia; voimakkaan makuista violettia, ns. Armenialaista basilikaa (hyvä kuivattuna talven varalle ja esim salattikastikkeissa). Limebasilikaa (sopii kalalle ja itämaisiin ruokiin.) Ja lisäksi mammutti ja ns. tavallinen basilika, jotka parhaimmillaan näin tuoreena. Kaikki lajikkeet kokeilemisen arvoisia. 


Tein helpon mozzarella kanasalaatin. Maun tähän salaattiin tuo juuri tuoreet, yksinkertaiset raaka-aineet ja maustaa ei juuri tarvitse. Nautitaan nyt kesän mauista, kun vielä voidaan :)

Mozzarella kanasalaatti
(2 – 3 :lle hengelle)

Kanamarinadi:
1 pkt kanan rintafilettä
suolaa
5 kynttä valkosipulia
pippuria, chiliä, kuivattua basilikaa
oliiviöljyä
balsamicoa

Pilko kanan rintafileet isoiksi paloiksi ja ripottele päälle suolaa makusi mukaan.
Heitä päälle silputut valkosipulit, hiukan chilijauhetta, mustapippuria ja basilikaa.
Laita kanat kapeaan astiaan ja kaada päälle oliiviöljy ja loraus balsamicoa, niin että kanapalat juuri peittyvät. Anna maustua hetki tai vaikka yön yli.

Mozzarellatäyte:
2 "palloa" mozzarellaa
2 tomaattia
nippu rucolaa
nippu tuoretta basilikaa
2 kynttä valkosipulia
1 kevätsipuli (punasipulikin käy)
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
3 rkl oliiviöljyä

Pilko mozzarella, tomaatti, tuoreet yrtit ja sipuli kulhoon. Sekoita sekaan oliiviöljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista marinoidut kanat kuumalla pannulla kypsiksi. Tee tuoreista salaateista salaattipedit lautasille ja lisää päälle hiukan balsamicoa (suihkutettava balsamico on mitä parhain tähän tarkoitukseen). Jaa maozzarellatäyte ja kanapalat salaattipetien päälle ja tarjoa välittömästi.


perjantai 31. elokuuta 2012

Syksyn omenasatoa


Blogini kesätauko olkoon ohi. Syksy on tullut ja kasvimaa ja piha on pullollaan mitä ihanimpia raaka-aineita! Olen irtisanoutunut töistäni ja keskityn nyt hetkeksi miettimään mikä ihme musta tulisi isona… Nyt on siis aikaa kokkailla ja erilaiset säilöntäpuuhat onkin ollut lähiaikoina suurin päivätyöni.
















Viimevuoden olematon omenakesä on historiaa ja tänä syksynä omenoita sitten tuleekin myös viimevuoden edestä. En ole mikään omenien suurkuluttaja, ja sen vuoksi mielikuvitus meinaakin hieman loppua niiden käytön suhteen. Mutta tässä nyt hyvinkin perinteinen omenapiirakka, hunajalla höystettynä ja tietenkin vaniljakastikkeen kera!
















Hunajainen omenapiirakka

200 g voita
1 dl intiaanisokeria
3 dl vehnäjauhoja (itse käytin spelttijauhoja, mutta ”tavallisetkin” käy)
1 muna
1,75 dl maitoa tai kermaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 rkl hunajaa
Täytteeksi:
4 – 10 omenaa (maun mukaan ja riippuen koosta)
3 rkl hunajaa (myös sokeri käy)
kanelia

Sekoita sulatettu  ja jäähdytetty rasva kulhossa sokerin kanssa. Lisää vehnäjauhot pikkuhiljaa sekoittaen. Ota sivuun 1,5 dl taikinaa; se ripotellaan lopuksi piirakan päälle. Lisää muna, maito, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja hunaja. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Jos omena on hapanta, pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin hunajaa/sokeria. Ripottele lopuksi pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina. Paista 200 asteessa n. 30 min. Tarjoile hetken vetäytynyt piirakka vaniljakastikkeen kera!


Helppo vaniljakastike

3 dl maitoa
1 dl vispikermaa
1 rkl perunajauhoja (myös maizena käy)
2,5 rkl sokeria
4 tl vaniljasokeria

Vatkaa kylmä maito, muna ja perunajauhot tasaiseksi kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan hämmentäen kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua. Siirrä kattila kylmään veteen, lisää sokeri ja vaniljasokeria. Hämmennä, kunnes kastike jäähtyy sopivan lämpöiseksi. 


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Älä heitä pois...

Äiti on opettanut, että ruokaa ei saa heittää pois, jos sen voi vaan jotenkin hyödyntää. Wokkiruoat on ihania siitä, että siinä voi hyödyntää kaikki jääkaappiin jääneet, pian pilaantuvat kasvikset. Tässä voi hyvin käyttää myös esim. parsakaalia, herkkusieniä, purjoa, porkkanaa, paprikaa jne... Kana ei ole mitenkään välttämätön elementti. Sen voi jäättää kokonaan pois tai korvata tofulla tai maustetussa vedessä keitetyillä soijasuikaleilla. Tähän wokkiin laitoin nyt oman jääkaappini jämäkasvikset - sovella itse oma versiosi.















Maukas kana-kasviswokki

Kookosöljyä paistamiseen (myös oliiviöljy tms käy)
1 – 2 sipulia
4 kynttä valkosipulia
1 pkt maustamatonta kanaa tai broileria
2 rkl punaista currytahnaa
sokeriruokoa viipaloituna
2 tl inkivääriä raastettuna (tai inkivääritahnaa)
chiliä maun mukaan (tuoretta tai kuivattua)
ripaus mustapippuria
1 tl hunajaa
½ kesäkurpitsa
Pala kiinankaalia
200 g wokkivihanneksia
1 prk pavun ituja
1 – 2 dl valkoviiniä (myös pieni määrä sitruunaa käy, jos valkoviiniä ei satu olemaan)
1 prk kookosmaitoa
1 tl suolaa tai kasvisliemikuutio (ei välttämätön)


Kuutioi sipuli lohkoiksi ja kuullota ne silputun valkosipulin kanssa öljyssä. Lisää broilerit ja paista kunnes ne ovat kevyesti päältä valkoisia. Viipaloi muutama sokeriruo’on varsi pieniksi renkaiksi ja lisää ne, sekä muut mausteet kanojen joukkoon ja paista hetki. Lisää pilkottu kesäkurpitsa ja suikaloitu kiinankaali ja paista niitä hetki. Lisää wokkivihannekset ja pavun idut (muista valuttaa vesi pois) ja paista muutama minuutti. Lopuksi lisää valkoviini ja kiehauta hetken aikaa. Lisää kookosmaito ja tarkista suola (lisää vain tarvittaessa, myös kasvisliemi käy). Hauduta 5- 10 minuuttia miedolla lämmöllä, lisää vettä halutun koostumuksen saavuttaaksesi. Tarjoile basmati- tai jasminriisin kera.

Muista, että wokki toimii erityisen hyvin myös seuraavana päivänä, kun mausteet on imeytyneet kunnolla. Niin ja raikkautta saa siihen lisää silppuamalla tuoretta korianteria annoksen päälle ennen tarjoilua!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Punajuuri-mustatorvirisotto


Olen jo pitkään halunnut testata punajuurta risotossa ja nyt sain sellaisen vihdoin aikaiseksi. Teen työpaikallamme aina ruoan lähes joka päivä ja siellä teen vain ja ainoastaan kasvisruokaa. Tämä maistui siellä loistavasti tällaisenaan, mutta kotona tuunasin kuitenkin risottoa vielä marinoidulla kanalla. Ihanan pehmeän makuinen ja mahtavan värinen ruoka. Suosittelen!

 Risotto

Tuoreita tai kuivattuja mustatorvisieniä (muutkin sienet käy tai sienet voi jättää myös kokonaan pois)
Oliiviöljyä paistamiseen
1 – 2 sipulia silputtuna
valkosipulia maun mukaan
2 – 4 punajuurta kuorittuna ja raastettuna
sopiva määrä risottoriisiä
2 – 4 dl valkoviiniä (riippuen riisin määrästä)
8 – 16 dl kasvis- tai kanalientä (riippuu myöskin riisin määrästä)
100 – 200g fetaa tai mascarpone juustoa
½ - 1 pala parmesan juustoa
muskottipähkinää
mustapippuria

Paista sienet kuivalla pannulla hetki (jos käytät kuivattuja sieniä, niin liota niitä hetki kuumassa vedessä). Kun enin neste on haihtunut lisää öljy. Lisää sipuli ja muutama kynsi valkosipulia silputtuna ja kuullota. Lisää riisit ja kuullota niitäkin kunnes riisit on lähes läpikuultavia. Lisää raastettu punajuuri, sekä mausteet ja paista hetki. Lisää valkoviini ja kiehauta. Tämän jälkeen hauduta risottoa keskilämmöllä, välillä sekoittaen. Lisää kasvis- / kanalientä aina pikkuhiljaa, ettei risotto pääsee kuivumaan. Kun kypsyys on mielestäsi lähes sopiva, lisää feta - /mascarponejuusto ja viipaloitu parmesan. Nauti sellaisenaan tai paistetun kanan kanssa.

Marinoitu kana

Kanan rintafilettä, naturel

Kanamarinadi:

Öljyä
kuivattua basilikaa
Cayennepippuria
Mustapippuria
Hunajaa
Suolaa
Balsamicoa
Valkosipulia

Marinoi kanat mieluusti yön yli. Paista ja tarjoa risoton kera!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Oodi säilykkeille


Uskallan sanoa, että olen ruoanlaitossa erikoismössöjen ammattilainen. Tänään teki viikonlopun ruokaähkyn jälkeen mieli jotain hyvää, helppoa ja kevyttä. Tein taas yhden mössön – tällä kertaa teemana jääkaapin jämäkasvikset ja säilykkeet, joita normaalisti syön todella harvoin. Kuitenkin mulla on purkkiruoissa muutama kestosuosikki. Yksi on purkkiherneet, joka on ollut lapsuudesta saakka suurin jouluherkkuni. Toinen taas on pavun idut ja kolmas onkin suuri paheeni - purkkitonnikala, jota käytän aivan liian paljon. Tässä mössössä yhdistyi nyt kaikki nämä pikantit purkkiruoat ja maku olikin erittäin toimiva.  Nopeaa, hyvää ja totta kai halpaa!

















Helppo kasvislisuke
(annos riittää useammalle)

2 rkl oliiviöljyä (paistamiseen)
1 punasipuli
4 kynttä valkosipulia
mustapippuria
chiliä maun mukaan
pala kesäkurpitsaa
pieni pala kiinankaalia
1 tlk pavun ituja (suolaliemessä)
1 tlk purkkiherneitä (suolaliemessä)
1 – 2 rkl kuohukermaa
Vihreitä purkkipapuna, jos haluaa

Kuumenna öljy pannulla. Lisää suikaloitu punasipuli ja silputtu valkosipuli.
Lisää mausteet ja paista hetki. Lisää kesäkurpitsat ja kiinankaali ja paista niitä hetki. Valuta suolavesi iduista ja purkkiherneistä ja sekoita ne joukkoon. Lisää pieni loraus kermaa pehmentämään makua ja hauduta seosta vain hetki - sen verran että kaikki ainekset on lämmenneet. Tarjoile sellaisenaan tai vaikka vaalean tonnikalan ja keitetyn kananmunan kera :)

Tässä versiossa käytin nyt jämäkasvikset jotka kaapista sattui löytymään. Mössö toimii varmasti myös muillakin kasviksilla. Esim. vaikka valkokaalilla, purjolla, paprikalla jne...

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Helppo, lämmin lohisalaatti


Kiireteemaan liittyen jatkan helpolla ja tosi maukkaalla lohisalaatilla. Itse en ole mikään suurin kylmäsavulohen ystävä, koska pidän enemmän kypsennetystä kalasta. Lisäksi mielestäni salaattiin sopii paremmin lämpimät täytteet, siksi olenkin päätynyt paistamaan graavilohen pikaisesti pannulla, jolloin se toimii salaatissa loistavasti!

Salaattiin hyvän maun tuo myös helppo tartar tyyppinen kastike, jota voi tehdä kerralla hieman enemmän. Se nimittäin sopii hyvin myös esim. tonnikala- tai katkarapusalaattiin, vaikkapa seuraavana päivänä.
















Helppo, lämmin lohisalaatti 

Salaattia ja kurkkua salaattipohjaan
kylmäsavulohta tai graavilohta haluamasi määrä

Tartar kastike
1 prk kermaviiliä (ei kevytversioita)
2 rkl majoneesia
puolikas punasipuli hienoksi silputtuna
puolikkaan sitruunan mehu
1 – 2 rkl capriksia silputtuna
½ tl mustapippuria tai sitruunapippuria
1 tl hunajaa
puolikas tillinippu silputtuna
1 kynsi valkosipulia (ei välttämätön)

Tee tartar kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Kasaa salaattia ja kurkkua suoraan lautaiselle. Laita tartarkastiketta salaattipedille ja paista haluamasi määrä kylmäsavulohta (tai graavilohta) pikaisesti pannulla, molemmin puolin. Asettele lohet salaatin päälle. Tarjoille heti, vaikkapa keitetyn kananmunan kera!